Uutta sisältö työnhakuun

Tässä virallinen julkaisu tuoreimmasta portfoliostani. Kyseinen linkki tulee pian myös työnhakusivulleni.

Kevät ei ole ollut sen kummempi aika työnhaun suhteen kuin muutkaan ajat. Opetustunnit Elokuvakoululla tulivat täyteen ja niiden pohjalta aktiiviset ovat soitelleet, että voisinko opettaa Limingassa vastaavankaltaista kurssia, jos sellainen kansalaisopistolle saataisiin. Jos saataisiin, olen vastannut.

Kouluun haut ovat edenneet, kuten kerroin edellisessä postauksessa. Parin viikon päästä ollaan koko joukolla Helsingissä osallistumassa TEAK:n pääsykokeisiin ja sitä ennen osallistun SOTELI-esivalintakokeeseen, kun tulin hakeneeksi Oulun ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Medianomi-opinnoista ei ole kuulunut vielä mitään.

Pohdin ankarasti, mitä asioita tämän hetkisessä tilanteessa olisi hyvä huomioida ja mitä teen tulevaisuudessa, jos mikään koulu- ja/tai työhakuni ei tuota tulosta. Syksyllä olisi tietysti vielä näin aikuisopiskelija mahdollisuus hakea vaikka lähihoitajaopintoihin. Pidettäköön se viimeisenä oljenkortena.

Oikeastaan minua tuossa karmaisevassa tilanteessa houkuttaisi kaikista eniten lähteä Liminkaan opiskelemaan toiseksi vuodeksi. Toisen vuoden opiskelijana voisin keskittyä rauhassa tietyn asian tekemiseen, kuten esimerkiksi johonkin tiettyyn sarjakuvaan tai vaikka työstää koko vuosi animaatiota. Tässä tulee ongelmaksi raha. Päiväni liitolla käyvät vähiin ja ennen kuin kuin huomaankaan, olen työkkärissä työnnettävänä mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin noin kymmenen euron päiväliksalla. Yksi vaihtoehto on ottaa jälleen opintolainaa, jolla sitten maksaisi koko kouluvuoden kerralla pois.

Näihin aiheisiin on hyvä tarttua kesä-heinäkuun vaihteessa, kun on hitusenkaan fiksumpi siitä, mitä syksyllä voi tehdä. Työnhaku jatkuu ja asianmukainen valmistautuminen tuleviin pääsykoekoitoksiin myös.

Mukavaa vapun odotusta kaikille!

PS. Koulumme kevätnäyttely avautuu 5.5. Käykää tarkastamassa jos liikutte nurkilla.

 

Advertisements

One Comment

Add yours →

  1. i was following you for 2 3 months but its hard to translate finnish to english.BTW you are great writer.Keep goin’

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: